Siirry eteenpäin päästäksesi ehdotettuihin tuloksiin

    Selvitys viimeaikaisesta muutoksesta supermajoittajien kriteereihin

    Lue, miksi uusi muutos arvostelujen pisteytykseen on parempi vieraille ja majoittajille.
    Kirjoittanut Airbnb 20. kesäk. 2018
    Lukemiseen kuluu 1 min
    Päivitetty 5. maalisk. 2020

    Panimme merkille, että Supermajoittaja-ohjelman kriteeripäivityksestä on keskusteltu viime aikoina paljon. Siksi halusimme kertoa tarkemmin, mihin päivitys perustui.

    Supermajoittaja-ohjelma on tapa antaa tunnustusta Airbnb:n parhaille ja tunnetuimmille majoittajille. Heti ohjelman alussa supermajoittajaksi haluavien oli täytettävä monia kriteerejä. Majoituskertoja oli oltava vähintään 10 vuodessa, peruutuksia ei saanut olla (paitsi lieventävissä asianhaaroissa), vähintään 90 %:iin viesteistä oli vastattava vuorokauden kuluessa ja viiden tähden arvioita oli oltava 80 % kaikista arvioista.

    Kolme ensimmäistä kriteeriä säilyi ennallaan, mutta heinäkuun alusta alkaen 5 tähden arvioita ei tarvitse olla 80 %:a. Sen sijaan keskimääräisen arvion oltava vähintään 4,8.

    Päätimme tehdä tämän muutoksen useista syistä. Tärkeimpänä perusteena on se, että se on yksinkertaisempi ja helpompi ymmärtää. Yksi tavallisimmista ohjelman vanhoja kriteereitä koskevista palautteista oli se, etteivät vieraat kyenneet hahmottamaan, mitä supermajoittajaksi pääsemiseksi vaaditaan. 4,8:n keskimääräinen arvio on selkeämpi ilmaus kuin 80 % 5 tähden arvioita, joten nyt vieraiden on helpompi ymmärtää supermajoittajuuden edellytyksiä. Keskimääräisen arvion käyttäminen on myös johdonmukaista muihin ohjelmiin nähden. Esimerkiksi myös Plus-ohjelman kriteereihin kuuluu 4,8:n keskimääräinen arvio.

    Tuoreiden tilastojen perusteella olemme arvioineet, että 90–95 % supermajoittajista selviytyy Supermajoittaja-ohjelman uusista kriteereistä ongelmitta. Perimmäinen tavoitteemme on mahdollisimman suuri supermajoittajien joukko sekä se, että kaikki majoittajat tarjoavat vierailleen upeita, huippuarvioita ansaitsevia kokemuksia. Jatkossa aiomme edelleen valvoa tarkasti, kuinka nämä normit vaikuttavat Supermajoittaja-ohjelmaan, ja muokata niitä sen perusteella, mikä toimii ja mikä ei. Arvostamme todella paljon tähän mennessä antamaanne palautetta, ja haluamme jatkaa yhteistyötä ohjelman pitämiseksi selkeänä ja johdonmukaisena.

    Tässä artikkelissa esitetyt tiedot ovat voineet muuttua sen julkaisemisen jälkeen.

    Airbnb
    20. kesäk. 2018
    Oliko tämä hyödyllistä?