Valkoiset hollantilaiset siirtolaiset olivat vähemmistönä Etelä-Afrikassa 1900-luvun alussa, mutta se ei estänyt heitä hallitsemasta aluetta ja säätämästä tiukkoja, rasistisia lakeja, joilla varmistettiin vallan säilyminen valkoisella väestönosalla tässä nuoressa valtiossa. Etelä-Afrikka lukuisine timanttikaivoksineen edusti valtavaa vaurautta, ja vähemmistöhallinto halusi kahmia vauraudet itselleen. Vuonna 1948 joukko epävirallisia säädöksiä ja paikallisia määräyksiä kodifioitiin kansalliseksi järjestelmäksi nimeltä apartheid. Apartheid-järjestelmän tarkoituksena oli pitää syntyperäiset afrikkalaiset toisen luokan kansalaisina. Mustat eivät saaneet matkustaa tietyille alueille ilman asiakirjoja, rotujenväliset avioliitot kiellettiin, ja monet työpaikat oli lain mukaan tarkoitettu vain valkoisille. Lopulta mustilta riistettiin myös kansalaisuus, ja heillä piti olla passi, jos he halusivat matkustaa kodeistaan valkoisten hallitsemille alueille. Rauhanomainen vastarinta ankaria rotuluokitteluja vastaan alkoi lähes välittömästi kokoontumisten ja mielenosoitusten muodossa, ja vastarintajohtajia rangaistiin ankarasti. Laki salli poliisin hakata, vangita ja kiduttaa epäiltyjä toisinajattelijoita oman harkintansa mukaan ja ilman oikeudenkäyntiä.

Maaliskuussa 1960 Etelä-Afrikan valkoiset poliisivoimat avasivat tulen mielenosoittajia vastaan Sharpsvillen mustien asuma-alueella ja tappoivat 69 ihmistä. Afrikan kansalliskongressi (African National Congress, ANC), apartheidiä vastustamaan perustettu vallankumouksellinen Musta tietoisuus -liikkeeseen kuuluva järjestö, reagoi tekemällä virallisen muutoksen taktiikkaansa. Järjestö hyväksyi strategian omaisuuden tahallisesta tuhoamisesta tuhopolton ja vastaavien keinojen avulla, ja ANC:n johtaja Nelson Mandela perusti Umkhonto we Sizwen (MK) puolueen aseelliseksi ja militantiksi siiveksi. Vuonna 1962 Mandela pidätettiin ja vangittiin valtion kaatamiseen tähtäävästä salaliitosta. Hänet tuomittiin 27 vuoden vankeusrangaistukseen. Taistelu kuitenkin jatkui myös Mandelan vankeusvuosina, ja kesäkuussa 1976 Soweton mustien asuma-alueen asukkaat nousivat vastustamaan afrikaansin, valkoisen vähemmistökielen, hyväksymistä viralliseksi opetuskieleksi. Protesteihin liittyi mukaan noin 20 000 mielenosoittajaa, jotka olivat enimmäkseen opiskelijoita. Poliisi avasi jälleen tulen aseetonta väkijoukkoa kohti ja syyllistyi väkivaltaisuuksiin. Virallisten tietojen mukaan 167 afrikkalaista kuoli sinä päivänä, mutta epävirallisten arvioiden mukaan heitä oli lähes 700. Seuraavana päivänä valkoiset opiskelijat marssivat mielenosoittajien tukena Johannesburgissa, ja mustien asuma-alueilla eri puolilla maata esiintyi mellakoita ja lakkoja. Vaikka Mandela oli vankilassa, MK jatkoi sotilaallisia toimia hallitsevaa kansallispuoluetta vastaan ja teki useita pommi-iskuja hallituksen kohteita vastaan vuosina 1976−1987. Kansainvälisen ja maan sisäisen painostuksen sekä täysimittaisen sisällissodan uhan edessä Etelä-Afrikan hallitus ryhtyi salaa kahdenvälisiin neuvotteluihin Mandelan kanssa apartheidin lopettamiseksi. Mandela vapautettiin vankilasta 11.2.1980, ja tämä merkitsi julman ja rasistisen järjestelmän välitöntä loppua. Etelä-Afrikka järjesti ensimmäiset demokraattiset vaalit vuonna 1994, ja 10.5. Mandela astui virkaan − hänestä tuli maan ensimmäinen tummaihoinen presidentti.

Liike apartheidin lopettamiseksi ei ollut vain poliittinen liike vaan myös globaalin tietoisuuden liike, joka käsitti taiteen, elokuvan, teatterin ja musiikin afrikkalaisen diasporan piirissä ja sen ulkopuolella. Eteläafrikkalaiset taiteilijat, kuten jazzlegenda Hugh Masakela ja laulaja-lauluntekijä Miriam Makeba, käsittelivät suoraan mustien eteläafrikkalaisten ahdinkoa teoksissaan. Amerikkalaiset musiikkitaiteilijat muodostivat superryhmän Artists United Against Apartheid, joka koostui kymmenistä esiintyjistä, esimerkiksi Miles Davisistä, Bob Dylanista ja Lionel Richiestä, julkaisi kappaleen apartheidiä vastaan. Paul Simonin 1986 julkaisema monta platinalevyä saanut Graceland auttoi saamaan kansainvälistä huomiota tilanteelle. Graceland toteutettiin yhteistyössä mustien eteläafrikkalaisten muusikoiden kanssa, ja mukana oli muun muassa lauluryhmä Ladysmith Black Mambazo.