Stonewallin mellakat

1960-luvulla homoseksuaalisuus oli käytännössä katsoen laitonta useimmissa osissa Yhdysvaltoja. Lakien mukaan seksin kaupittelu samaa sukupuolta olevalle henkilölle tai sen harrastaminen samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa oli rikos. Nämä lait myös kielsivät ihmisiä pukeutumasta niin, että he näyttivät vastakkaiselta sukupuolelta; ihmisen sukupuoli määräytyi hänen syntymähetkellään. Joissain tapauksissa pelkkä homoseksuaalien mukanaolo ryhmässä riitti poliiseille, ja he saattoivat julistaa kokoontumisen järjestyksenvastaiseksi. Se loi New Yorkin homoseksuaalisille nuorille vaikean ja vaarallisen ympäristön, sillä näitä lakeja toimenpantiin äärimmäisen ennakkoluuloisesti. Homoseksuaaliset nuoret olivat usein asunnottomia ja asuivat kadulla, koska heidän perheensä olivat hylänneet heidät. Lisäksi huumeidenkäyttö ja sairaudet olivat tavallisia huonojen elinolojen vuoksi. Tällä voimakkaasti syrjäytyneellä väestönosalla oli vain muutamia paikkoja, joissa he saivat olla rauhassa, ja maanalainen homobaarien ja kokoontumispaikkojen verkosto tarjosi homoseksuaaleille turvasataman. Koska ne olivat vain juuri ja juuri laillisia paikkoja, järjestäytyneen rikollisuuden parissa toimivat suvut näkivät niissä mahdollisen tulonlähteen.

1960-luvun lopulla Genovesen rikollisperhe pyöritti suurinta osaa New Yorkin Villagen kaupunginosan homobaareista. Niissä he pystyivät käyttämään yhteyksiään paikallisten määräysten kiertämiseen ja toimimaan lain ulkopuolella. Kesällä 1969 poliisi teki joukon ratsioita The Stonewall Inniin, joka oli yksi tärkeimmistä ja edullisimmista homobaareista. Siitä oli tullut katu- ja perheväkivaltaa pakenevien nuorten turvapaikka. Poliisiväkivalta ei ollut harvinaista varsinkaan homoseksuaalisten nuorten tai värillisten nuorten pidätyksissä. Kun New Yorkin poliisilaitos NYPD suoritti kolmannen ratsian The Stonewalliin, asiakkaat olivat saaneet tarpeekseen raaoista rikollispomoista, kodittomuudesta ja väkivaltaisista poliiseista. Kun monietninen drag king Stormé DeLaverie tappeli 28.6.1969 klubin ratsanneiden poliisien kanssa, jännitteet kiehuivat yli ja ratsioiden jälkeen kokoontunut väkijoukko alkoi heitellä poliiseja pikkurahoilla, paristoilla ja pulloilla. Vihainen väkijoukko kasvoi viiteen- tai kuuteensataan henkeen ja puhkoi poliisiautojen renkaat. Alakynteen jääneet poliisit joutuivat linnoittautumaan baariin. DeLaverien lisäksi afroamerikkalainen transaktivisti Marsha P. Johnson ja puertoricolainen transaktivisti Sylvia Rivera muistetaan tapahtumia paikan päällä äänekkäästi johtaneina hahmoina. Mellakoitsijat repivät pysäköintimittareita maasta murtaakseen niillä poliisin barrikadin. NYPD:n taktiset apujoukot saapuivat mellakkavarusteissa, mutta nuoret olivat heitä ovelampia, sillä he pystyivät käyttämään Villagen kapeita, viistoja, risteäviä katuja poliisijoukkojen päihittämiseen. Parhaimmillaan mellakoihin osallistui tuhansia ihmisiä, ja kahakat poliisin ja homoseksuaalien oikeuksia puolustavien aktivistien välillä jatkuivat monta yötä. Mellakat innoittivat solidaarisuuden osoituksena järjestettyihin protesteihin Philadelphiassa, ja pienempiä levottomuuksia nähtiin The Village Voice -sanomalehden edessä, koska lehti oli raportoinut negatiiviseen sävyyn ensimmäisestä mellakasta. Homoseksuaalien oikeuksia ajavat liikkeet eivät olleet mitenkään uusi ilmiö, mutta vuoden 1969 kesä- ja heinäkuun tapahtumat toivat uutta taistelevaa sävyä liikkeeseen, joka oli aiemmin keskittynyt suurelta osin hyväksymiseen ja kunniallisuuteen.

Esimerkiksi Gay Liberation Front perustettiin Stonewallin mellakoiden jälkimainingeissa. Liike sai vaikutteita Mustien panttereiden ja sodanvastaisten mielenosoittajien määrätietoisista taktiikoista ja osoitti solidaarisuutta monia mustien oikeuksien puolesta kamppailevia liikkeitä kohtaan. Se myös marssi naisten vankilaan tukeakseen mustaa poliittista vankia nimeltä Adeni Shakur. Vuotta myöhemmin 28.6.1970 järjestettiin marssi, joka juhlisti Christopher Street Liberation Day -päiväksi tuolloin kutsuttua Stonewallin mellakan vuosipäivää. Marsseja järjestettiin samaan aikaan myös Los Angelesissa ja Chicagossa, mikä teki niistä historian ensimmäiset Gay Pride -marssit. Pride-marssien perinne jatkuu vielä tänäkin päivänä. Kahden vuoden kuluessa Stonewallin mellakoista homoseksuaalien oikeuksia puolustavia ryhmiä oli lähes kaikissa suurissa kaupungeissa Yhdysvalloissa sekä Australiassa, Kanadassa ja Länsi-Euroopassa, ja pian Yhdysvaltojen molemmissa suurissa puolueissa oli homoseksuaalien poliittisia ryhmittymiä. Stonewall merkitsi käännekohtaa taistelussa HLBT-yhteisön yhdenvertaisen kohtelun puolesta, ja Stonewallin mellakoiden vaikutus liittyi suoran vastarinnan merkitykseen. Stonewallin mellakoihin osallistuneen Willson L. Hendersonin kokoamalla arkistosivustolla todetaan, että yksi suosituimmista kappaleista Stonewallin jukeboksissa vuoden 1969 kesällä oli Slyn and the Family Stonen laulu Stand. Se patistaa kuulijoitaan toimimaan: "Stand, for the things you know are right/it’s the truth that makes them so uptight" (vap. suom. "seiso niiden asioiden takana, jotka tiedät oikeiksi, sillä juuri totuus tekee heistä niin kireitä"). Tämä lyriikka edustaa moraalista imperatiivia, jota kansat kautta historian ovat käyttäneet perusteluna taistelussa vapautensa puolesta.

Black Lives Matter -liike on enemmän kuin vain ajankohtainen poliittinen tapahtuma. Se on osa vuosisatoja kestänyttä perinnettä, jossa sorretut nousevat voimakkaasti vaatimaan oikeudenmukaista ja yhdenvertaista kohtelua ja perustavaa laatua olevien ihmisoikeuksien toteutumista. Siellä, missä on väärinkäytöksiä, epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta, esiintyy myös vastarintaa. Sitä tekevät ihmiset kuvittelevat mielessään entistä paremman ja turvallisemman maailman, johon me kaikki voimme kuulua. He ovat valmiita taistelemaan tällaisen maailman puolesta. Kuten kirjailija, vallankumouksellinen ja aktivisti Angela Davis on ytimekkäästi sanonut: "Vapaus on jatkuvaa taistelua".

Tutustu tarkemmin kansannousuihin ja mellakoihin osana mustien historiaa

Haitin vallankumous

Etelä-Afrikan mellakat

Ashantin kansannousu ja Ghanan itsenäisyystaistelu

Kansannousut ja mellakat mustien oikeuksien puolustamisen käynnistäjinä